Hauskaa Vappua!

27.04.2018

Kevät meilläkin etenee vaikka lunta on vielä paljon mutta se on hötyä joka kyllä sulaa hetkessä kunhan säät muuten lämpiävät, tänään varjossa +4 astetta.
Kelit ovat pehmeät ja jokeakaan ei enää kannata mennä moottorikelkalla ylittämään vaikka Otto eilen vielä käväisi norjan puolella.
Pilkkikausi alkaa olla lopuillaan, viimeiset pilkkiporukat käyvät norjan puolella, kulkevat Utsjoelta sillan kautta.
Vakio talvilintumme ovat hävinneet metsään pihapiiristä.
18.4. käväisi västäräkki, oli kaksi päivää ja totesi ettei tämä ole oikea paikka ja häipyi.
21.4 tuli kottarainen joka ei ole tavanomainen lintu meillä, sekin käänsi kelkkansa etelään parin päivän kuluttua.

Tenon kalastuslupa urakka alkaa olla takanapäin ja alun pienien maksuvaikeuksien kautta on sujunut hyvin. Asiakkaamme ovat saaneet lupia hyvin. Outakosken alueellahan lupien määrä on alunperin ollut paljon suurempi kuin muilla alueilla ja siksi niitä on vielä vähän jäljellä.
Jos et onnistunut saamaan haluamallesi ajalle suomen puolen lupia niin kannattaa kokeilla norjan lupia ja kyllähän niitä lupia vielä kesänmittaan vapautuu.

Vapuksi meillekin on ennustettu kaunista aurinkoista säätä.
Allaoleva kuva on otettu pe 27.4. levajokisuusta, kuva vähän pimeä kun satoi hiukan lunta.

Hauskaa vappua kaikille!

00115.JPG

27.03.2024Hyvää pääsiäistä!
08.03.2024Kevättä kohti..
20.12.2023Joulutervehdys!
04.12.2023Hyvää Itsenäisyyspäivää!
11.11.2023Hyvää Isänpäivää!
29.10.2023Näin talvi etenee
22.10.2023Näin tällä hetkellä
01.10.2023Ruska-aika on ohi
10.08.2023Tenontien merkkipäivä
29.07.2023kalastuskausi lopuillaan

Siirry arkistoon »